”KATSE VASEMPAAN PÄIN” oli ensimmäisen blogini nimi. Aloitin blogin sairastuttuani dystoniaan.
Kirjoitin sitä kymmenisen vuotta, noin kuusisataa blogia.
Lukukertoja blogeille tuli yhteensä lähes parisataa tuhatta.
Tarinoissa kuului juuri dystoniaan sairastuneen ääni, hämmästelevä ja kyselevä.
Siellä kuului myös monen ystävän ääni ja tarina.
Eräässä blogissa kerron haaveestani julkaista joskus kirja dystoniaa sairastavista.
Se haave toteutui vasta kymmenen vuoden kuluttua, kun TUNTEMATON DYSTONIA ilmestyi.
Kirjoitin ensimmäistä blogiani nimimerkillä Harzu Run, koska servikaalinen dystonia sairautena tuntui niin erikoiselta.
Dystonia on aivojen liikesäätelyn häiriö, jonka syntymekanismi on lähes tuntematon tänäkin päivänä.
Dystonia on useiden eri tyyppisten ja oireiltaan erilaisten liikehäiriöiden kokonaisuus, joista servikaalinen dystonia on yleisin.
Sairaus on harvinainen ja sitä potee Suomessa noin kuusi tuhatta ihmistä.
Blogin kautta tutustuin moniin ihmisiin, pääasiassa toisiin dystoniaa sairastaviin.
Laajensin kuitenkin blogit melko pian myös muille elämän alueille.
Alusta lähtien ajattelin, ettei sairaus saa viedä elämäniloa ja kaikkea sitä, mitä voimme kokea oireista huolimatta.
Kymmenen vuotta blogeja kirjoitettuani, koin sen polun tulleen kuljetuksi.
Ajattelin päättää blogin ja tein myös niin. Kirjoittamista en kuitenkaan voinut lopettaa.
Se on minun tapani elää ja ilmentää kokemaani.
Niinpä aloitin jonkin ajan kuluttua blogin Katse Sivulle.
![]() |
| https://harrytorvinen.blogspot.com/ |
Julkaisen tässä KATSE VASEMPAAN PÄIN -blogeja nyt kaksi, joissa kerron kirjoistani.
Ensimmäisenä on kirja TUNTEMATON DYSTONIA - Vääntynyt elämäni.
Toinen on runokirja Enkelit istuvat hipaisemalla.
| torvinenharry@gmail.com |





