sunnuntai 18. lokakuuta 2020

YKSINKERTAISESTI RIITTÄVÄSTI




Käpytikka on tehnyt kätevän kourun kelottuneen puun latvaan, siinä passaa naputella makupaloja nokkaansa. 

Rennosti se nakkaa syödyn kävyn olan yli ja lennähtää uutta hakemaan. 

”Kyllä minä sinut näen”, tuntuu käpyä noutava tikka toteavan.




Katselen tovin linnun tehokasta taiteilua ja mietin, miten helppoa ja kaunista voi elämä olla. 

Parhaimmillaan selkeää ja yksinkertaista, mutta silti siinä on kaikki.

Yksinkertaisesti riittävästi.




Evästauolle pysähdyn suolampareen viereen ja kaadan mustaa kahvia termospullosta. Katselen hiljaista suomaisemaa ja syön jälkiuunileipää.

Pitkäksi kasvanut, kaareva, latvasta tuuhea suomänty on kuin tanssiva puu.

Puu kutsuu elämän tanssiin, virittymään luonnon tahtiin.




Korkealle kurottunut petäjä suolammen rannalla valvoo tyyntä vedenpintaa ja luo maisemaan turvallisen tunnelman.

Telkkäpariskunta vielä viipyy maisemassa, mutta virittelee jo siipiään valmiina lähtöön.



Tässä maisemassa katse ja mieli lepää. Aurinko saa syksyn värit hehkumaan. Syyspäivä kimaltelee lammen pinnasta.

Yli lentää muuttolintujen aura ja katoaa metsänrajaan. 

Nähdään pian taas, ajattelen ja jatkan vaellusta suolammen syysmaisemissa.




Jokainen me kuljemme täällä yksin oman polkumme ja etsimme vastausta. 

Elämä vastaa omalla tavallaan ja valitsee hetkensä. Aina kuitenkin jotenkin, kunhan sen vain kuulee ja ymmärtää. 

On hienoa saada olla tällä elämän löytöretkellä. 

Etsijöitä ja löytäjiä voi olla lopulta yhtä monta.




Elämä on kuin lahjana saatu tyhjä kirja, jonka aika täyttää. Antaa sanoja, joita jokainen matkallaan tarvitsee. 

Harvoin niitä osaa etsiä ja vielä harvemmin ymmärtää mitä on löytänyt. 




Vaatii aikaa, että oivaltaa, elämän joskus karkeina antamat sanat. 

Matkalla sileiksi hioutuneet.



Ihminen jatkaa matkaansa, kirjoittaa tarinaansa. 

Elämänsä tarinaa, joka valmistuu kesken lauseen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti